| |
13.02.2010 Jämsä-ralli Jari & Petri
Kilpailuun valmistautuminen alkoi jo ensimmäisen osakilpailun jälkeen jotta kaikki olisi kunnossa kun lippu taas heilahtaa. Tehtävää riitti varsinkin moottorin käynti puolella kun kisaviikolla testeissä ilmennyt vika iski päälle. Moottori ei tahtonut ottaa kierroksia, ja jos ottikin niin veto saattoi loppua aivan yllättäen. Onneksi tämä tapahtui testeissä ja auto saatiin kuntoon vaihtamalla sytytyspuolia ja toisen tyyppiset tulpat.
Lauantai aamuyöstä huolto porukka saatiin koolle vaikka osaa vähän unettikin. ;) Huoltoon lähtivät täällä kertaa ennenkin mukana ollut Henri Lehto ja uutena Nikkilän Ismo.
Matka taittui mukavasti ja kisa paikalle päästyä alkoi normi rutiinit. Auto kärryltä, ilmoittautumaan ja katsastukseen. Kaikki oli ok ja lähtöä odottelemaan huollon vaihtaessa piikkirenkaat alle.
Tiedossa oli neljän erikoiskokeen paketti sisältäen 70 ek kilometriä, reitin kokonaispituus ollessa noin 160 km. Lähdimme reitille sarjatilanteen mukaisessa järjestyksessä joten me oltiin Petrin kanssa kolmantena lähtövuorossa.
EK 1 Käynnistyi osaltamme mukavasti. 14,9km tie oli hyvässä kunnossa ja renkaat piti mukavasti. Sijoitus kolmas 15,6s pohjista kylläkin jäätiin mutta kakkoseen eroa 4,6s . Borup oli siis aloittanut rajusti pohjat ajamalla.
EK 2 Oli samankaltainen kuin ensimmäinenkin. Sopivan pientä ja haastelista. Nyt vauhtimme parani muihin nähden sijoituksen ollessa jälleen kolmas, 7,9s pohjista jotka ajoi jälleen Borup. Kokonaistilanteessa olimme kolmantena 23,5s johtavasta.
TAUKO Ensimmäinen huoltotauko jossa huoltomiehet teki hyvää jälkeä. Renkaat vaihtoon ja yleiset tarkastukset. Tauolta lähtiessä Petrin puoleinen ovenlasi putosi yllättäen alas joka onneksi saatiin takaisin paikoilleen ja matka jatkui kolmannelle ek:lle.
EK 3 Tie kapeni entisestään ja oli paikoin mennyt myös huonoon kuntoon joka pisti autojen kestävyyden koetukselle. Meille ei ongelmia tullut ja pääsimme puhtaasti läpi. Sijoitus täällä neljäs mutta nyt jäätiin liian paljon ajatellen voitosta taistelua. Häviötä 26,4s Grönthalin pohjille Borupin ollessa toinen. Kokonaistilanteessa olimme edelleen kolmas 42s johtavasta. Neljäntenä oli tässä vaiheessa Pulkkinen joka hengitti niskaan noin 5s päässä!
TAUKO Nyt oli vuorossa toinen tauko ennen viimeistä ratkaisujen erikoiskoetta jonka pituus oli 28.8 km. Huollossa vaihdettiin hieman rengastusta ja rutiini toimenpiteiden jälkeen jatkoimme matkaa.
EK 4 Nyt se todellinen vääntö oli edessä (28,8 km) ja katsottiin miten miehet puserruksen kestää!! Pientä tietä jatkui ja jatkui joten hiki saatiin todellakin pintaan, jopa kartturikin hikoili! Ajo sujui mielestämme hyvin mutta pientä väsymystä oli myös havaittavissa keskittymisen kärsiessä. Reitti oli todellakin haastava ja vauhtia piti pitää yllä että meno edes täyttää rallin ajon kriteerit. ;) Matkan varrelle oli jäänyt useita autoja ulosajojen seurauksena. Saimme todeta yhdessä alamäki vasurissa että Grönthal oli suistunut ja putosi näin ollen sijalta 2 pois edestämme. Siitä noin viiden kilometrin päästä alkoi tapahtua myös meille… Ajoin yhden risteysalueen siimojen alle josta päästiin kuitenkin helposti jatkamaan peruuttelun jälkeen. Seuraavaksi ”poistuimme” jälleen siimojen alle yllättävässä vasurissa jossa kävi todella moni muukin. Jälleen peruuttelua ja matkan jatkumista! Nyt Petekin jo sanoi että ”jäädytetään” tilanne ja hoidetaan homma kotiin ajamalla ek maaliin saakka! Näin päätettiin ja varmistelua otettiin ajoon kunnes paikka tuli silmille noin 26 km kohdalla kuuluisalla Ouninpohjan osuudella kolmisen kilometriä ennen maalia ja Kakariston risteystä, suistuimme rajusti ulos tieltä kohdassa jossa vauhtia oli viitos vaihteella aivan riittävästi kun edessä oli sankka metsä isoine puineen!! Olimme saapuneet paikkaan ylämäki oikean jälkeen jyrkästi pudottavaan mutta loivaan vasempaan. Valot näyttivät notkon pohjalle ja kun eteen taas näki, edessä oli vasen jatkuen tiukempana.. Linja ei ollut enää sellainen että pitoja olisi saanut joten silmämunat suurina nokka kohti lumi penkkaa ja siitä edelleen puihin. Vaikka siinä yritin vauhtia pois onnistumatta siinä kuitenkaan ja tähdätä vähemmän suureen puuhun oli lopulta todella paljon onnea matkassa!! Selvisimme rysäyksestä lukuun ottamatta Petrille käteen tullutta haavaa lasinsiruista. Siinä hetken hämmästelimme tilannetta ja yleisö juoksi kysymään ollaanko kunnossa. Takana tullutta Borupia yleisö oli mennyt varoittamaan mutta hän saapui paikkaan sellaista kyytiä että oli aivan katkolla ajaa myös ulos! Tai sen verran lähellä hänellä oli että kivi/lumi ropina tuli automme päälle ja nousten kahdella pyörälle mutta pääsi jatkamaan! Ilman varoitusta olisi ollut takuuvarmasti myös siinä. Kisamme jäi ikävästi kesken ja se kyllä harmitti! Karvas pettymys nieltävä!
Nyt on se jossittelun paikka Grönthal oli siis ulkona, Borup olisi ollut jos me ei oltaisi suistuttu. Sija kaksi oli siis tulossa vaikka Pulkkinen olisi takaa tullut ohi. Tämä on kuitenkin motorsporttia, mitä vain voi sattua ja maaliin tulleet ainoastaan lasketaan! ;)
Kun pätkä avattiin yleiseen liikenteeseen pääsi myös huoltomme paikalle. Nyt alkoi kova työ auton saamiseksi pois metsästä! Huoltomme, Yleisön ja Paikallisten suurella avustuksella sisältäen neliveto traktorin ja ”Tuiren” metsurin taitojen ansiosta (hienosti puu kaatui) saimme auton pois 2,5 tunnin uurastuksen jälkeen!! Todella ISO kiitos kaikille paikalla olleille kiireettömästä avusta!!
Auto meni kyllä huonoon kuntoon ja se tietää kolmelle viikolle ahkeraa puurtamista tallissa sekä rahan menoa jos kolmanteen osakilpailuun Kangasniemelle meinataan päästä mukaan! Se ei ollut tässä kuitenkaan tärkeintä vaan se että miehet säilyivät lähes vammoitta uhkaavasta ulosajosta!! Suuri Kiitos siis Kartturille joka yritti parhaansa mukaan saada meidät maaliin kun siirtymät sujuu vanhalla rutiinilla ja Kiitokset kuuluvat huoltoryhmälle sekä kärryn lainaajalle Rekolan Karille, Kiitos!!
<< takaisin edelliselle sivulle
|
|
|