23.1.-10 RIIHIMÄKI-RALLI
Jari

Valmistautuminen kauteen oli alkanut jo ennen vuodenvaihdetta mutta varsinaiseen kilpailuun kaksi viikkoa ennen starttia. Se kaksi viikkoa oli erittäin tiivistä toimintaa autoa huoltaessa ja rakentaessa! Aikataulu meni tiukalle ja testaaminen jäi oikeastaan kokonaan väliin kun vielä kisapäivän aattona aikaa vietettiin tallissa ilta myöhään Laaksosen Arin kanssa, Petri oli tällä kertaa estynyt töidensä vuoksi. Kaikki saatiin kuitenkin tehtyä ja onneksi tosiaan Ari oli auttamassa kun muuten olisi koko yö mennyt tallissa!

Lauantai-aamulla ryhmä kerääntyi lähtökuopille ja auton kärrylle lastaamisen jälkeen matka alkoi kohti Riihimäkeä.

Perillä olimme sopivasti ja ilmoittautumisen jälkeen suunnistimme kohti katsastusta. Siellä aikaa menikin runsaasti kun kaikkien merkkiluokan autojen moottorinohjausyksiköt purettiin ja tarkastettiin, ettei vilppiä ole tehty tehojen nostamiseksi. Meidän osalta kaikki oli kunnossa, mutta kahdella vilppi oli tapahtunut! Viimevuoden sarjavoittaja oli yksi heistä. Se tietysti oli tavallaan pettymys ja pistääkin miettimään miten ”laillinen” auto oli edellisenä vuonna?!? ISO plussa ja kiitos pitää antaa katsastusryhmälle kun tarkastuksia tekivät ja toivottavasti sama linja on jatkossakin!!

Katsastuksesta päästyämme olikin sitten sellaista matala lentoa, että oksat pois! Kilpailupapereita hakiessamme totesimme numeron 97 olevan jo lähtölavalla jonka jälkeen se kiire alkoi todenteolla kun oli 20 min aikaa käydä vaihtamassa ajopuvut päälle! Sillä välin huolto vaihtoi piikkirenkaita alle. Tullessamme takaisin autolle oli Laaksosen Ari ja Lehto Henri laittaneet kaiken valmiiksi, joten ei muuta kuin vyöt kiinni ja kohti lähtöä! Ruokailu jäi meiltä Jääskeläisen kanssa väliin mutta muu ei nyt auttanut.

EK 1 : Riihimäen raviradalle tehty yleisö erikoiskoe. Varovasti päätettiin ottaa, mutta silti ensimmäinen neulansilmä oli mennä pitkäksi! Maalisuoralle tehtyyn ”hyppyriin” otimme vauhtia pois kun se näytti siltä kuin seinään ajaisi. Siihen moni oli jo rikkonut autonsa ja se aiheuttikin paljon jälkipuhetta, mutta siitä ei tässä sen enempää. Ajallisesti olimme tuloksissa hieman puolen välin alle.

EK 2 : Varsinainen metsä pätkä. Tien luonne oli vaativa ja ns. paikkoja yleisölle tarjoava. Osaltamme se sujui luontevasti yli kaikkien odotusten kun ajoimme sinne yllättäen pohjat 1,8s erolla seuraavaan.

EK 3 : Ennen ensimmäistä huoltoa ajettiin vielä yksi erikoiskoe joka oli 15 km pitkä ja hieman nopeampaa kuin aikaisemmat. Se sujui myös hyvin, mutta jäimme pohjista 8,9 s . Kolmen ajetun erikoiskokeen jälkeen olimme sijalla 5 ja 15s johtavaa Grönthalia perässä.

Tauolla huolto tarkasti auton, laittoi lisävalot keulalle, piikkipyörät vaihtoon ja bensaa tankkiin jonka jälkeen matka jatkui!

EK 4 : Lyhyt 4,4 km pitkä lämmittely hien laskemisen jälkeen! Edellä lähteneellä oli teknisiä ongelmia ja näyttikin, että matkanteko loppuu. Ek:n lähdön jälkeisen nyppylän taakse he kuitenkin hävisivät ja sinne mekin laskettiin menemään pienellä jännityksellä. Eivät olleet nypyn alla vaan näköyhteyden jälkeen antoivat meille rehdisti tilaa ohitukseen. Ajoimme täällä kolmanneksi nopeimman ajan, jääden 2.9s Pulkkisen pohjista. Grönthal joutui tälle erikoiskokeelle keskeyttämään ja Forsström ajoi yhden risteysalueen pitkäksi menettäen aikaa. Tämän jälkeen kilpailu tiivistyi, olimme nousseet sijalle 3 ja 6,3s johtavasta perässä.

EK 5 : 7 km pitkä olikin sitten kilpailun kovavauhtisin erikoiskoe, keskinopeuden ollessa lähes 100 km/h. Erikoiskoe sujui meiltä edelleen ongelmitta. Pienen pieniä ”happipaikkoja” tietysti oli ollut siellä täällä päivän mittaan. mutta kokoajan tietä pitkin oltiin tultu! Sijoitus oli täällä kolmas, 7,2s pohjista ja kokonaistilanne myös kolmas 6,2s perässä ykkösestä. Tähän mennessä jokaisella ek:lla oli ollut eri autokunta pohjia tekemässä.

EK 6 : Näytti jo alkuosaltaan pieneltä metsäautotieltä, jossa tekemistä riittäisi kokoajan. Juuri sellainen millaista ralli pätkältä toivookin! Pätkällä oli pituutta 8,2 km ja se lähti osaltamme erittäin hyvin käyntiin! Vauhti oli kohdallaan, mutta reilu kilometri ennen maalia tuli nypyn yli kiristyvä vasen, hakkuuaukko takana, se riitti että paikka tuli niin sanotusti silmille! Tilanteessa ei ollut muuta tehtävissä kuin yrittää olla osumatta suurempiin kantoihin… Siellä olimme syvällä hangessa. Onneksi paikalla oli riittävästi yleisöä nostotalkoissa ja pääsimme paikasta jatkamaan minuutin aikahukan kärsineinä. Harmittihan se siinä vaiheessa aika paljon kun kyseinen tie oli luonteeltaan juuri sellainen jossa yleensä olemme parhaimmillamme. Maaliin päästiin ja aika oli kahdenneksi nopein mutta kärkiaikaan jäimme 1.01 ja sijoitus putosi kokonaistilanteessa neljänneksi minuutti 7 s päähän.

Tauko oli onneksi kuudennen ek:n jälkeen. Tarkastettavaa huollolla riitti alustan osalta ja renkaat vaihdettiin myös tässä vaiheessa kun kaksi viimeistä ek:ta olivat vielä pitkiä. Kiitos huollolle, matka jatkui!

EK 7 : Nyt oli ulosajo unohdettu ja tilanne nollattu. Ajo sujui ilman ongelmaa, mutta pimeys yhdistettynä lumipölyyn teki ajamisesta muuten haasteellista. Ongelma tosin oli varmasti sama kaikille! Se yritettiin mikä pystyttiin, tuloksena 16,7 s takkiin pohjista, riskin otosta oli nyt enemmän kyse kuin todellisesta kilvanajosta. Sijoitus tässä vaiheessa ennen viimeistä ek:ta oli neljäs.

EK 8 : Kilpailun pisin 23 km pitkä ratkaisu ek edessä. Lumipöly aiheutti kokoajan enemmän haittaa ja kilvan ajo muuttui selviytymiseksi maaliin!! Noin 20 km kohdalla kilpakumppani oli ajanut ulos josta meitä yleisö varoitti tiellä. Otimme paikan varovasti ja siitä eteenpäin näkyvyys lumipölystä johtuen noin 20 metriä. Syykin selvisi melko pian kun huomasimme saavuttavamme edellä lähteneen, mutta lumipölystä huolimatta saimme heidät kiinni. Kartturi alkoi vilkutella lisävaloja, että huomaisivat meidän saavuttavan ja tahtovan ohi… Ohitustilanne tuli samalla, kun maalin ennakkomerkki vilahti. Viimeinen ek oli nyt selvitetty! AT autolle kun saavuimme, saimme tietää Bäckroosilta, että kilpakumppanin ulosajo vaikutti erittäin vakavalta ja että paikalle tarvitaan raivauskalustoa ja ambulanssi. EK keskeytettiin: Lopulta kaikki hyvin kuitenkin ja Patja & kartturi selvisivät ulosajosta ilman ”vakavampia” vammoja, tosin kyllä kylkiluiden katkeaminen ja lonkan vaurioituminen riittää mielestäni täyttämään vakavan kriteerit. Ulosajo aiheutti sen, että erikoiskoe tulokset meidän luokan osalta mitätöitiin ja ek:n 7 jälkeinen tulos jäi voimaan. Takana tulleet ajoivat maaliin vaihtoehtoreittiä käyttäen.

Siirtymä ajettiin vielä kilpailukeskukseen ja sinne päästyämme hetken hämmästelimme tuloksia ennen varusteiden vaihtoa.
Ohjelmassa oli vielä auton lastaus kärrylle, sekä lopullisten tulosten odottelua. Tulokset kun saimme tietä, huomasimme olevan palkinnoilla sijalla 3 !!! Hienoa!! Palkintojen jaossa olimme paikalla, mutta siellä kolmanneksi sanottiin aivan toinen kilpailijapari.. Leuka kohti rintaa poistuimme paikalta. Asia jäi sen verran vaivaamaan joten soitin kilpailunjohtajalle. Tilanne selvitettiin ja varmistui, että olimme kolmansia virallisissa lopputuloksissa! Palkinnon luovutus tapahtui keskustan kadun varrella pakettiautossa istuen ilman käsien taputuksia ;)

Huoltoryhmälle Iso Kiitos sekä Kartturille joka taas luotsasi meidät maaliin!! Sekä EK kuuden nosto väelle joka hoiti homman ”ammattimaisesti”!

Tästä on mukava jatkaa seuraavaan osakilpailuun kun saaliina Riihimäeltä tuli 10 sarjapistettä . Seuraava sarjakilpailu ajetaan Jämsässä 13.2… Näkymisiin ja kuulumisiin!




<< takaisin edelliselle sivulle



© JAMra ry 1998 - 2008