| |
24.2.2008 PAKKALA OY SM-RALLISPRINT Kankaanpää Markku
Kauden toinen SM sprint kilpailu ajettiin Kankaanpäässä, jossa oli enemmän talvinen keli kuin viimeksi Urjalassa. Rata oli sama, jossa aikoinaan olin ajanut monestikin, mutta nyt rata ajettiin tietysti eri suuntaan, sekä maali oli muutettu kauemmaksi, radan ollessa n.5km pitkä. Aamulla lähdettäessä Askaisista lunta ei satanut yhtään, mutta matkan aikana se alkoi ja sitten sitä tulikin reilusti iltapäivän alkuun asti ja tietysti muuttuen välillä lähes vesisateeksi. Keli oi aika epämiellyttävä, mutta varikolla oli hyvä olla kun saimme teltan pystyyn. Tutustumiskierros polkupyörällä oli aika koettelemus ensimmäisellä kertaa, sillä tiellä oli jonkin verran lunta sekä tien pohja jäässä. Välillä oli vaikeuksia pysyä pystyssä pyörällä. Ohjaaja kokouksen jälkeen päätin vielä pyöräillä reitin toistamiseen, mutta nyt rata oli aurattu ja mukavampi pyöräillä. Tie oli hyvässä kunnossa ja ensimmäisille autoille se oli varmaan sohjoinen ja liukas, mutta numeroni ollessa 68 se oli jo puhdistunut. SM sprintissä luokilla on kiertävä lähtöjärjestys. V1600 luokka lähti Urjalan kilpailussa ensimmäisenä luokkana joten nyt lähdimme SM luokista viimeisenä. Valitettavasti meidän luokkaan ei ilmoittaunut kuin 4 autoa ja lisäksi Tuomisto vielä peruutti tulemisensa, näin ollen luokalle ei jaettu tästä kisasta täysiä SM pisteitä. Ensimmäinen kierros ajettiin lumisateessa. Rata oli hyväkuntoinen, mutta ajo tuntui varovaiselta jälleen, oliko treenin puute vai liekö vaikuttanut pieni kuumeilu pari päivää ennen kilpailua. Onnistuin kuitenkin ajamaan luokan pohja-ajan ensimmäiselle kierrokselle 0,9 sekunnin erolla Rintaseen. Ratakin oli muistissa hyvin, eikä tarvinnut paljon arvailla minne tie kääntyy. Toiselle kierrokselle V1600 luokka lähti ensimmäisenä reitille. Nyt radalla oli pitoa enemmän, tietysti kun sora oli tullut näkyviin useaan paikkaan. Ajo oli vieläkin varovaista, mutta jälleen sain parannettua n.10 sekuntia ensimmäisen kierroksen aikaa ja se riitti luokkavoittoon n.3,5 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Rintaseen. Mika Lahti oli luokan kolmas. Mielenkiintoinen tapahtuma käytiin heti maaliin tulon jälkeen. Kaikki V1600 luokan autot otettiin jälkikatsastukseen ja tarkistettiin onko autoissa tasauspyörästönlukko. Minun autosta otettiin vielä oikea etupyörä pois ja kuvattiin eturipustusta sekä mitattiin jarrulevyn halkaisija sekä paksuus. Hyvä että autoja kontrolloidaan, kaikki autot olivat kuitenkin sääntöjen mukaisia. Talvikauden kilpailut on ajettu tältä vuodelta. Vain 2 kilpailua tuli ajettua, mutta saldo on mukava, sillä Rallisprintin SM sarjassa sijoitus on 5. tällä hetkellä. Sarja jatkuu toukokuussa asfalttikisoilla. Kiitos kuuluu Ekille, joka jaksoi lähteä aamulla aikaisin huolto tehtäviin. Markku Suvanto
<< takaisin edelliselle sivulle
|
|
|