| |
Turku Sprint 23.5 Jussi
Kisapäivänä tiistaina olin saanut autolle penkitysajan Saarisen Arilta kello yhdeksi. Autolla ei ollut ajettu kuin 300m testiä eli vaan katsottu että auto käy ja liikkuu omin avuin. Penkityksessä oli hieman vaiheita, kun huomattiin että imusarjantiiviste vuotaa, ei kun äkkiä uusi tiiviste ja uudestaan säätämään. Tehoja n. 190 hevosta ja vääntöä n.220 nm. Kello oli jo pitkälti yli kolmen kun pääsin lähtemään lokalahdelta turkuun päin. Soitin kilpailutoimistoon, että ollaan tulossa. Katsastusaika päättyi klo 16.30. Artukaisissa 16.25, auto heti varikolle ja katsastus samantein. Ei mitään ongelmia. Ajo meni siihen nähden ihan hyvin, etten ollut juurikaan ajanut autolla ennen kisaa. Joka kierroksella noin 2 sekuntia kierrosajasta pois. Tasauspyörästönlukko ja tehostomaton jarru vaativat hieman totuttelua. Olin kisaan erittäin tyytyväinen vaikka sijoitus ei ollut paras mahdollinen.
<< takaisin edelliselle sivulle
|
|
|