TEIJO-TALO RALLI 22.5.-10
Jari & Petri

Viikko oli kulunut surullisesti päättyneestä kilpailusta.
Tämä aika oli käytetty auton alustan säätämiseen ja trippi mittarin asentamiseen kartanluvun aputyökaluksi.

Saloa kohti lähdettiin aamupäivällä auringon paisteessa mutta nyt ei ollut sentään niin kuuma kuin Uki-rallissa. Huoltoryhmään mukaan saatiin Henri Lehto, Ari Laaksonen ja Rauno Vuorinen.

Kilpailukeskus sijaitsi jo totuttuun tapaan Perniössä, Teijo-Talot yrityksen alueella jossa oli kilpailutoimisto, katsastus, lähtö ja maali tiiviinä pakettina.

Ennen katsastukseen menoa laitoimme auton peileihin mustat surunauhat Anssi Pohjuksen muistoa kunnioittaen. Näin teki myös useat muut kilpailijat, kuten koko kilpailun organisaatioryhmä joka oli asian huomioinut mustilla hihanauhoilla.

Katsastuksen jälkeen oli aikaa ennen kilpailun alkua joten sen käytimme vettä juoden ja keskittyen kilpailuun. Olimme asettaneet tavoitteen olla kolmen joukossa joka tiesi sitä että virheisiin ei ollut varaa ja kovaa pitää mennä sekä yrittää!

EK 1: 5,7 km pitkä kevyt aloitus. Kaikki oli kunnossa, ilmanpaineet tarkastettu vielä ennen lipun heilahdusta. Tie oli mukavan oloinen ja haastava heti alusta asti. Annoimme mennä hyvällä fiiliksellä ja tuloksena viides sija 8,2s pohjista

Ykkösen jälkeisessä huollossa kaikki yleiset tarkastukset tehtiin ja kaikki kunnossa. Renkaita olimme ajatelleet vaihdettavan sen mukaan miltä näyttää. Hyvin tuntuivat toistaiseksi kestävän!

EK 2: Pituus 9,95 km. Nyt reitti suuntasi alueelle jossa joskus olin ennenkin ajanut eli osan pätkästä muistin! Hyvä paikka iskeä… Nyt meillä oli aivan yllättäen kellon kanssa ongelmia! Pienen hässäkän jälkeen Petri kävi tarkistuttamassa ajan AT pisteellä ja hoiti asian niin ettei siitä aiheutunut aikasakkoa! Lipun heilahdettua sain alusta asti hyvän rytmin, kaiken onnistuen ns nappiin tulimme nopean osuuden alkuun. Suoran alussa huomasin että konepelti pääsee nousemaan puoleltani ylös!! Joko sokka irronnut tai sitten rikkoutunut kokonaan mutta sillä ei ollut nyt merkitystä kun pelti kuitenkin pyrki avautumaan vauhdin lisääntyessä. Oli pakko nostaa kaasua kun vaarana oli että toinenkin puoli pettää jolloin näkyvyys olisi täysin kadonnut!! Se olisi tietänyt varmaa ulosajoa suorallakin osuudella!! Hetken ajattelin jo pysähtyä ja pyytää yleisöstä joku kiinnittämään mutta Pete sanoi, ettei kannata kun maaliin noin 4 km ja siinä sitä aikaa palaa. Se oli aivan totta joten varovasti jouduttiin loppuosuus tulemaan, tai oikeastaan, tultiin se mitä konepelti antoi mahdollisuuksia!! Hitailla osuuksissa se ei häirinnyt mutta keskittymistä se häiritsi! Sijoitus täällä seitsemäs ja nyt Forsströmmin pohjista jäätiin 16,1 s. Tällä erikoiskokeella keskinopeus oli 112km/h. Kokonaistilanne kahden ajetun jälkeen oli se että olimme sijalla 7 reilu 24,3 s piikki paikasta. Kolmanteen sijaan matkaa oli 8,6 s. Tiukkaa sekunti taistelua!

Konepellin lukituksen kiinni laittamisen jälkeen suuntasimme jälleen huoltoon, sillä tässä kilpailussa huoltomahdollisuus oli annettu jokaisen erikoiskokeen jälkeen. Huolto toimi ripeästi tarkastaen auton. Kaikki oli muuten ok mutta konepellin lukituksiin huolto laittoi varmistukset ettei enää pääse aukeamaan itsekseen!!

EK 3: Oli pituudeltaan 9,91 km vaihtelevaa ja haasteellista tietä kuten edellisetkin. Tämän pääsimme nyt ajamaan täysi painoisesti ja kaikki risteykset osuivat hyvin kohdalleen! Tuloksena oli sija 5, pohjista jääden 8,2 s. Sijoitus nousi pykälän eli kuudenneksi.

Nyt oli vuorossa varsinainen tauko joka vietettiin Somerolla. Ilma oli edelleen lämmin mutta sateen uhka kasvoi kokoajan!! Kauempana näytti salamoivan taivaan ollessa synkän musta. Tauolla huoltoryhmä tarkasti nesteet ja että kaikki muuten oli kunnossa. Renkaan vaihtoa ei tarvinnut suorittaa kun ne näyttivät edelleen hyviltä! Naisväki kävivät kaupasta hakemassa meille lisäenergiaa ja olivat he meitä ek:lla 2 myös kannustamassa! Suuntasivat siitä vielä EK 5 alkuun. ;)

EK 4: 14,64 km. Lähdössä kun oltiin, niin hieman jo tihkutti vettä joten kelin muuttuminen liukkaammaksi oli odotettavissa. Ennen puoleen väliin pääsyämme alkoi vettä sataa jo kunnolla ja sen kyllä huomasi jo hetkittäin linjoistakin! Yhdellä nypyn yli vasemmalle taittuvassa paikassa oli luokastamme Paappanen suistunut ulos niin että joutui keskeyttämään. Meille maalikennojen jälkeen kuitattiin aika joka oikeutti sijaan 5. Pohjista jäimme nyt 18,7 s. Joten nyt alkoi näyttää siltä, ettei kolmen joukkoon tänään ole asiaa. Se ei meitä lannistanut sillä kaksi erikoiskoetta oli vielä ajamatta ja kaikki on vielä mahdollista kuten niin usein ennekin!

Nelosen jälkeisessä huollossa yleiset tarkastukset ja vanteisiin kertyneet hiekat poistettiin. Kaikki taas valmista mutta juuri ennen matkan jatkamista Henri huomasi, eturenkaan olevan ”riekaleina”. Se oli jossain vaiheessa ottanut kiinni lokasuojan reunaa. Onneksi huomasi ja pojat hoiti renkaan vaihdon siihen malliin, ettei meidän tarvinnut siirtymällä kiirehtiä!

EK 5: Oli pituudeltaan päivän lyhin, 5,58 km. Vettä oli nyt satanut kaatamalla jo jonkin aikaa joten tiet alkoi olla todella mutaiset ja urat täyttyneet vedestä! Tarkkana sai olla että pysyi ojien välissä, vesiliirrossa moneen kertaan mutta sama tilanne se oli kaikille! Yritimme kuitenkin tulla sen minkä päästiin ja ilman suurempia oho tilanteita olikin selvitty kunnes… Maalipään yllättävä pudottava oikea nopealla osuudella jossa vauhtia viitos vaihteella ihan mukavasti. Pitkää luisua maaliin, tien reunaa hyväksi käyttäen tuli ohjaamoon muutaman sekunnin hiljaisuus! Hyvinhän se meni mutta huima oli paikka ja sitä mieltä oli myös maali AT henkilö. Eroa kärkeen tuli lisää kuten myös kolmanteen sijaan. Nyt olimme edelleen kokonaiskilpailun sijalla 6 ja eroa johtavaan 45 s.

Vitosen huollossa renkaat ja vanteen huolto puhdisti savesta ja hiekasta. muuten ilman kakkosen ongelmia sujunut kisa jatkui kohti viimeistä EK:ta.

EK 6 : 14,37 km pitkä osuus. Nyt oli lähdössä ongelmia tuulilasin auki pysymisen kanssa kun auto oli sisältä kostea puhumattakaan meidän ajopuvuista! Lämpöä lisää auttoi sen että näkyväisyys palautui! Ajopuvut oli edelleen samalla mallilla! ;) Yritys oli vielä päällä kun usein sijoituksia näillä viimeisillä vielä ratkotaan. Hyvin tuntui kulkevan ja sitten tuli aivan maalipäässä todella yllättävä oikea jossa aukko takana!! Kyseessä oli vanha ulosajo paikka mm hankirallissa ajettuna. Se oli sekunnin murto-osista kiinni, ettei käynyt kuten Jämsässä. Tilannenopeus oli kova ja pieni jarrutus sekä taitto mutkaan… Siinä sitten katseltiin tietä sivulasista pitkän aikaa ja tuntui että nyt perä edellä suistutaan. Jostain pitoa kuitenkin löytyi ja kun veto oli päällä, tilanteesta selvittiin! Pete sanoi että maaliin matkaa enää pari kilometriä joka oli vinkki että nyt pientä malttia. Tämä erikoiskoe oli haastava ja koitui Borupin kohtaloksi kun ajoi johto asemasta ulos ja kolmannella sijalla olleella oli myös tilannetta niin että jäi täällä 2.07 pohjista. Se tarkoitti sitä että me noustiin neljänneksi ja oltiin nyt todella tyytyväisiä sillä keskeytyskin oli todella lähellä. Toisaalta tilanteita pitää olla jotta nopeus on siellä päin. ;)

Maalia kohden ajellessa alkoi myös aurinko paistaa mikä nosti fiilistä entisestään. Kilpailukeskuksessa sitten saimme todeta yltäneemme palkinnoille!! Hieno ja mielenkiintoinen kilpailu josta on hyvä ponnistaa tuleviin kisoihin! Iso Kiitos jälleen huoltoryhmälle, sekä yhteistyökumppaneille! Seuraava sarjakilpailu ajetaan Tampereella päin kilpailukeskuksen ollessa Sappeen matkailukeskuksessa 11.09.-10 joten kuulumisiin ja oikein hyvää kesää kaikille!!




<< takaisin edelliselle sivulle



© JAMra ry 1998 - 2008